Kaikki alko jo pari viikkoa sitten, kun hyttysten tai joidenkin muiden öttiäisten puremat mun nilkassa vetäs allergiseen reaktioon. Perjantaina marssin työterveyteen, jotta lääkäri vilkasis vähän sitä jalkaa. Millekään mun ei pitäis olla allerginen, mut lääkärin mukaan tarpeeks paljon puremia pienellä alueella aiheutti jotain muutoksia kudoksessa ja siinä mulla sit olikin oikea nilkka ihan punanen, turvoksissa ja tulehtunut.
No lääkärisetä sitte määräs mulle antibiootit, joita ehdin syödä kaks päivää, perjantain ja lauantain, ennen kun alko hirveet ylävatsakivut. Lauantai-sunnuntai välisenä yönä nukuin varmaan yhteensä reilun tunnin, ja senki muutaman minuutin pätkissä, ennen ku taas heräsin kipuun uudestaan. Sunnuntaiaamuna avopuolison kyyditsemänä terveyskeskukseen, jossa sit toinen lääkäri totes heti et oli virhe määrätä antibiootit, koska tulehdus ei ollu bakteerin aiheuttama. Nilkkaa ois pitäny hoitaa vaan antihistamiinilla (siis ihan tavallisella allergialääkkeellä!) ja kortisonivoiteella.
Lääkäri siis epäili et antibiootin takia vatsan limakalvot olis taas ollu ärtyny, koska tällänen oli diagnosoitu aiemmin kesällä samankaltasista (tosin huomattavasti lyhyempikestosista ja lievemmistä) kivuista. Niinpä ne laitto vatsansuojalääkettä ja jotain kipulääkettä suonen kautta. Muutaman tunnin olin tiputuksessa ja sit ne jo potkivat mut pihalle, kosa olin niiden mukaan ihan kunnossa. Ei yhtään mitään verikokeita tai muita.
Pääsin kotiin ja koska olin syöny edellisen kerran joskus alkuillasta lauantaina, oli pakko syödä jotain. Markus lähti pelaamaan sählyä kavereidensa kanssa, koska luuli et oon ihan kunnossa, niinku itsekin oisin kuvitellu. Muutama haukkaus leivästä ja taas se alko. Sanoinkuvaamattoman kova viiltävä kipu ylävatsassa. No kulta ei enää vastannu puhelimeen, koska oli pelaamassa joten ei muuta ku ambulanssia soittamaan. Eikä se hätäkeskuksen nainen ees meinannu suostuu lähettään sitä mulle! Yritti ehottaa vaan että soita jolleen tutulle tai perheenjäsenelle tai tilaa taksi. Sit se lopulta usko et mua oikeesti koskee niin paljo ettei täs nyt mitään sukulaisia pysty alkaa soittaa läpi, ja se laitto lanssin tulemaan.
Sit ku ambulanssilla meni sairaalaan, mut otettiin vähän vakavammin, eikä vähätelty niinku terveyskeskuksessa jonne menin ihan omin jaloin. Mut laitetiin osastolle jatkuvaan tiputukseen ja otettiin ties mitä verikokeita. Seuraavaks aamuks sain ajan vatsan ultraäänitutkimukseen, jossa lopulta tää kaikki selvis. Mulla oli sappikiviä, hoitaja totes et suht harvinaista näin nuorella, mut perinnöllisyys vaikuttaa aika lailla, ja äidillä ainki ollu.
Ultraa seuras samana päivänä magneettikuvaus ja sen jälkeen kokeiltiinkin jo syömistä. Eihän siitä mitään tullu vaan sit olin taas kauheissa kivuissa joihin ei meinannu enää auttaa ees todella vahvat kipulääkkeet. Seuraavaks päiväks ne varas ajan ruokatorven kautta tehtävään tähystykseen, gastroskopiaan, mut sanoivat et ainakaan viikkoon tai pariin ei viel päästä leikkaamaan. Odottaessani toimenpidettä leikkaussalin edessä sain ensimmäistä kertaa elämässäni paniikkikohtauksen jonka taltuttamiseen tarvittiin kolme hoitajaa ja vahvaa rauhottava.. Sen jälkeen kaikki tuntuikin kyl tosi helpolta, eikä enää pelottanu.
No avatessani silmät heräämössä joskus 5 tuntia myöhemmin hämmästys oli aika suuri, kun sanoessani hoitajalle et vatsa tuntuu kipeältä, vastaus oli: "ei mikään ihme, kun poistettiin sulta sappirakko" Siinä sit tuijotin hoitajaa suu auki jonku aikaa kummissani ennen kuin nukahdin taas. Seuraavan kerran kun heräsin oli pakko ensimmäiseks katsoa vatsaa (enhän mä viel muuta nähny ku haavataitokset haavojen päällä mut silti) varmistuakseni etten nähny unta, vaan ne ihan oikeesti leikkas mut samantien. Ihan hyvä kyllä, mähän oisin joutunu olemaan tiputuksessa niin kauan kunnes ne ois leikannu, koska en voinu syödä mitään.
Leikkaus oli tiistaina ja torstaina pääsin kotiin, oisin muuten päässy jo keskiviikkona, mut jossain veriarvoissa oli viel jotain pielessä ni piti viel olla tarkkailtavana. Eihän asiat tähän vielä ihan loppuneet kyllä. Osastolla hoitaja sano mulle et mulla on sulavat tikit, eli en tarvii tikinpoistoa ollenkaan. Tikit putoaa itsestään pois viikon sisällä. Viikon päästä leikkauksesta eli toissapäivänä sit jouduin mennä jonottamaan terveyskeskukseen, koska hups vaan, kaikki tikit oli viel paikallaan. Ei ollut varattua aikaa joten ei muuta kun päivystyksen jonoon. Kun lopulta pääsin hoitajalle, tämä totesi heti ettei kyseessä ole sulavat ompeleet vaan ihan tavalliset. Nyppi tikit irti, laittoi suojaks haavalaput päälle ja sanoi et laput saa poistaa seuraavana päivänä. Kun sit eilen otin laput pois, en ollu uskoa silmiäni, kun yhdessä haavassa oli vielä 2 tikkiä jäljellä! Joten ei muuta kun tänään uudestaan. Onneks oon vielä sairaslomalla ni, on aikaa istua tk:ssa.
Vielä pienenä lisänä, ettei nyt vaan joku asia sattuis menemään kohdalleen, olin nyt viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilmeisesti lyönyt pääni unissani seinään, koska ainakaan mitää puremaa ei näkynyt, vain pieni mustelma, jonka ympärillä oli puolikkaan kananmunan kokoinen kutti. Oli tosi kivaa että heti kun vatsa ei enää ollut kipeä niin sit jotain muuta.. Eihän siinä nestekertymä kutissa otsalla vielä mitään, mutta kun se kudoksissa oleva neste alkoi valua alaspäin iltaa kohden, oli illalla silmien sisänurkkiin ilmestynyt sormenpään kokoiset turvotusalueet ja yöllä vaan paheni. Maanantaiaamuna en enää meinannut saada vasenta silmää lainkaan auki, eikä oikeassakaan kehumista ollut. Muistutin lähinnä Notre Damen kellonsoittajaa.
Ja tietty vielä kun muutaman päivän turvotus eilen helpotti ja näytin illalla jo kasvoista normaalilta, päätti eilen päähän vedetty hiusväri muuttua ihan oman värisekseen. Eli jo joskus suht kauan sitten aiemmin mainitsemani luonnonvaalea väri, jonka oli tarkoitus tummentaa sävyäni ja tehdä siitä hieman rusehtavampi, päättikin reagoida päässäni niin, ettei se mihinkään tummunut, veti vaan vihertävän harmaaksi. Kiitos tästäkin L'Oréal.. Noora, joka mun hiukseni värjäsi, yritti kovasti vakuutella et varmaan se muuttu kun se kuivuu ja muuta, mut lopulta Noorankin piti todeta, et ei se kyllä ihan putkeen mennyt.
Niin, ja kaiken huipuksi se peukalonkynsi jota olin pari kertaa paikkaillut näin, päätti revetä tosi kivuliaasti irti kun otin kenkää pois jalasta... Repeämä oli aiemmin pari milliä reunasta, nyt meni sitten koko kynsi, vaikka oli tuntunut tosi tukevalta se korjaus, vasta vähän aikaa sitten vahvistinkin sitä.. Tältä se sitten näytti kun kenkä kävi kimppuun.. Au.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti